Heinijoen Pienviljelijäyhdistys ry
Yhdistys on saanut alkunsa 19. elokuuta 1927 Heinijoen kylässä sijaitsevassa Keskitalossa. Yhdistyksen tavoitteena alusta alkaen on ollut toimia yhdessä luoden kyläläisiin yhteishenkeä sekä kouluttaa jäseniään ja kyläläisiä kehityksen mukana.
1900-luvun alussa toimintamme perustui viljelyksessä käytettävien työkoneiden vuokraukseen sekä arpajaisten ja erilaisten iltamien järjestämiseen. Yhdistyksen yksi tärkeimpiä niin taloudellisesti kuin toiminnallisesti oli 1930-luvulla alkanut sahaustoiminta. Sota-aikana osa toiminnasta hieman muuttui ja mukaan tuli erilaisia kursseja niin puukenkienteosta aina puutarhakursseihin.
Yhdistys on aina pyrkinyt pysymään muutoksessa mukana, joka näkyi yhdistyksen tavassa kouluttaa jäseniä ja kyläläisiä niin AIV-rehun valmistukseen vuonna 1946 kuin traktorin ajoon 1950-luvun lopulla.
Nykypäivänä toimintamme on muuttunut pienviljelijöiden väistyessä suurempien tilojen ja koneiden alta. Toimintamme tukikohta on edelleen Heinijoen kylällä sijaitseva, nykyään pienviljelijäyhdistyksen omistama, koulurakennus ja sen vieressä oleva veistosali. Tällä hetkellä toteutamme rentoja illanistujaisia erilaisella ohjelmalla, joista käytämme nimitystä tupaillat. Tupaillat ovat saaneet alkunsa aina 1930-luvulta muovautuen tupailloiksi 1970-luvulla. Näiden lisäksi järjestämme vuosittain pikkujoulut, talviriehan ja kesäillan vieton. Lisäksi yhdessä seurakunnan kanssa olemme järjestäneet vuosittain maakirkon ja muutaman hartaushetken.
Olet tervetullut mukaan joukkoomme ideoimaan ja suunnittelemaan tulevaa – kohta pääsemme juhlimaan 100-vuotiasta yhdistystä!


